Olemme päivittäistavarakaupan kuluttajatuotteiden myynti- ja tuontiyritys Suomen ja Pohjoismaiden markkinoilla.
Tarjoamme tuote-edustusta räätälöidyin myyntiratkaisuin toimeksiantajan tarpeisiin ja resursseihin perustuen.
Meille on tärkeää ylläpitää kestävät suhteet niin toimeksiantajamme kuin muihinkin yhteistyökumppaneihimme.
Tähtäämme toimeksiantajan tuotemerkkien vahvaan asemointiin, kasvaneeseen näkyvyyteen sekä jakelun- ja myynninkasvuun.
Toteutamme useita myyntisyklejä vuosittain, pyrimme tiiviiseen yhteistyöhön sisäänostajien kanssa sekä kaupan että keskijohdon tasolla.
Asetamme vaatimuksia myös toimeksiantajillemme tavoitellessamme menestyksekästä vakiinnuttamista, onnistuaksemme!
Segmentointi on tärkeää oikeanlaisen tuoteviestinnän luomiseksi kilpailijoihin verrattuna ja asemointi ratkaisevaa, jotta asiakkaat löytäisivät tuotteen kaupasta. Saamme myös palautetta edustamistamme ja jakelemistamme tuotteista asiakkailta, kaupan ja logistiikan henkilökunnalta sekä sisäänostajilta. On erittäin tärkeää vastaanottaa nämä signaalit ja arvioida niiden merkitystä. Tarkastelemme ja arvioimme myös logistiikkaketjun kustannuksia, jotta jakelu olisi optimaalista ja mahdollisimman kannattavaa.
Henkilökohtainen tapaaminen, jossa tutustumme toimeksiantajan liiketoimintaan, keskustelemme auditoitavien tuotteiden valinnasta ja laadimme tarvittaessa suunnitelman parannustoimenpiteistä.
Mikäli tuote täyttää vähimmäisvaatimukset, suunnitellaan hyvin jäsennelty myyntisykli, jossa myyntitoiminnot kohtaavat kuluttajien tarpeet.
Myyntisyklin aikana teemme runsaasti myymäläkäyntejä, panostamme näkyvämpään näytteilleasetteluun tärkeimmissä myymälöissä, joissa tuotteilla arvioidaan saavutettavan nopein/suurin/merkitävä liikevaihto.
Suoritetun myyntisyklin jälkeen teemme yhdessä toimeksiantajan kanssa läpikäynnin tuotteiden vastaanotosta ja myynninkehityksestä.
SÄHKÖPOSTI:
office@salutsales.fi
PUHELIN:
+358 40 5212599
SKYPE:
jan.nybacka
OSOITE:
Salut Sales, Kokkilantie 835, FI-25230 ANGELNIEMI, FINLAND
TOIMISTOAJAT:
08.00-18.00 (UTC+2h)